Palaute
Tiedotearkisto
Materiaalisalkku
Ajankohtaista
Linkit
 Toimintakertomus 2007

HÄMEEN LENTOPALLOEROTUOMARIT RY

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007


Alkulause

Lentopalloerotuomarit ry:n sääntöjen mukaisesti kerhon tehtävänä on hyvien lentopalloerotuomareiden kouluttaminen sekä toimiminen heidän moraalisena tukenaan kauden/vuoden aikana. Tähän päästäkseen kerho on menneen vuoden aikana järjestänyt jäsenilleen koulutus- ja keskustelutilaisuuksia sekä yhteistä virkistystoimintaa. Kerho on sekä SLEKL:n (Suomen Lentopallo-erotuomarikerhojen liitto) että SLEL:n (Suomen lentopalloliitto) jäsen. SLEKL on SEL:n (Suomen erotuomariliiton) jäsen.

Edellisvuosien tapaan HLE on ollut mukana aktiivisesti lentopallokentillä sekä peli- että tuomarointitehtävissä. Näkyvyyttä pelikentillä ja sen laidoilla lisää yhtenäinen asustus - Vuonna 2007 jäsenistöllä oli mahdollisuus tilata HLE:n ulkoilutakki edulliseen jäsenhintaan ja moni hyödynsi mahdollisuutta. Lahden SM-kisoihin hankittiin kisapaidat pelaajille. 

Vuosi 2007 oli profiilinnostatusvuosi lentopallolle menestystä saaneen miesten lentopallomaajoukkueen ansiosta. Lajin profiilinnostatusta ovat seuranneet innokkaasti muutkin kuin lentopallon ystävät. Kuluneen vuoden aikana miesten maajoukkue nousi taistelemaan voitoista maailman lentopallon kärkimaiden kanssa mm. Euroopan mestaruuskisoissa Moskovassa syyskuussa, missä kisatunnelma oli korkealla suomalaisten keskuudessa. Lentopalloliiton kisamatkalle osallistui myös HLE:n jäsenistöä - osa mitä näkyvimmissä määrin kisaturisteina televisioruudussa.


Johtokunta

Vuoden 2007 johtokunta: puheenjohtaja Teppo Nummela, varapuheenjohtaja Raine Hakala. Varsinaisina jäseninä Satu Ahvenjärvi, Tapio Alanen, Anne Lahti, Arto Muro, Jouko Nyström. Johtokunnan ulkopuolisina toimijoina Katri Jolma-Sundell rahastonhoitajana ja Sari Uitus sihteerinä.

Vuoden 2006 johtokunta kokoontui kerran vuoden 2007 aikana, joka oli tammikuussa pidetty vuosikokousta valmisteleva kokous. Vuoden 2007 johtokunta kokoontui 3 kertaa. Kokouksissa olivat läsnä asiaan kuuluvat henkilöt seuraavasti:

Teppo Nummela - 4
Raine Hakala - 3
Satu Ahvenjärvi - 3
Tapio Alanen - 4
Arto Muro - 3
Anne Lahti - 3
Marjo Niemi - 1
Jouko Nyström - 2
Martti Tiainen - 1
Katri Jolma-Sundell - 4
Sari Uitus 4

Jäsenmäärä oli 31.12.2007 40 henkilöä.

 
Koulutustoiminta

Pääkouluttajana on toiminut Esa Lovén ja aluekouluttajina Tapio Alanen ja Sari Kolehmainen. He ovat huolehtineet tuomareiden koulutuksista ja pitäneet sarjan alku- ja päätöspalaverit. Vuonna 2007 on järjestetty nuorisotuomari-kursseja sekä IV-luokan erotuomarikurssi 17.5.2007 (osallistujia 6).

Aluekouluttajamme ovat hoitaneet erotuomareiden nimeämiset Lentopalloliiton sarjoihin: Tapio Alanen M2, M3, N1,N2, rajatuomaritehtävät ja kuntosarjat. Esa Lovén aluemestaruussarjat. Sari Kolehmainen veteraani- ja nuorten turnaukset.

Aluekouluttajien ulkopuolelta Martti Tiainen on nimennyt TUKi:n kesäsarjojen erotuomarit.


Luokkakorotuksia

Tuomariluokkaansa ovat korottaneet seuraavat kerhon jäsenet:

  • II- luokka: Kimmo Aarnio.
  • Liigatuomariksi nousi Arto Muro.
  • Kansainvälinen kandidaatti Sari Kolehmainen

 
Edustustehtäviä

Esa Lovén:
- Suomen lentopalloliiton kilpailutoiminnan toimialaryhmän puheenjohtaja.
- Lounaisen alueen lentopallojaoston sihteeri, erotuomaritoiminta.
- Lounaisen alueen edustaja liittohallituksessa (SLeL)

Sari Kolehmainen:
- Erotuomarijaoston (ETJ) jäsen.

Lasse Komulainen:
- Lounais-Suomen lentopallojaoston jäsen, vastuualueenaan harrastelentopallo.
- Suomen lentopalloliiton liittovaltuuston puheenjohtaja.     

 Raine Hakala:
- SLEKL:n ja SEL:n jäsen.

 
Onnittelut

Reijo Mehto 50 v. 9/2007, viiri + hopeinen pilli

 
Muu toiminta

  • 29.1.2007 Vuosikokous, paikkana Pirkkalan ABC. Mukana oli 14 jäsentä.
  • 9-10.6.2007 HLE osallistui sekajoukkueella Toijala-lentikseen ollen 6.
  • 25-26.8.2007 Lentopalloerotuomareiden SM-kisat Lahdessa. Sijoitukset: naiset hopeaa, miehet 4. ja johtokunta ?.
  • 5.12.2007 pikkujoulut mökkitunnelmissa.
  • HLE:n miehet osallistuivat keväällä ja syksyllä miesten kuntosarjaan pelaten B-sarjaa ja säilyttäen sarjapaikkansa.
  • HLE:n naiset ja miehet osallistuivat yhdessä TUKi:n kesäsarjaan sekajoukkueella ollen sarjan mestari.

 
Kerhomme jäsenet ovat toimineet erotuomareina seuraavissa lentopallo-sarjoissa ja turnauksissa.

  • Naisten Liigan mitalipelit keväällä 2007. Finaalipeleissä (Vanaja-Viesti) tuomaroimassa, parinaan Timo Malinen, Sari Kolehmainen. Pronssipelissä (OrPo-Somero) päätuomarina Teppo Nummela, verkkotuomarina Kenneth Aro, rajatuomareina Anne Lahti ja Marko Oravainen.
  • Miesten Liigan finaalisarjan rajatuomareina toimivat Marko Oravainen ja Rami Uurainen.
  • 5/2007 Gabrova, Bulgaria. Alle 21-vuotiaitten poikien MM-karsintaturnaus, tuomaroimassa Sari Kolehmainen.
  • 6/2007 Voitsbergn, Itävalta. CSIT nuorten mestaruuskisat, tuomaroimassa Seppo Mutkala ja Jouko Nyström.
  • 7/2007 Belgrad, Serbia. Alle 17-vuotiaitten tyttöjen EYOF 2007 (Euroopan nuorten olympiapäivät), Sari Kolehmainen.
  • 29.9.2007 Challenge Cup Isku-Volley Tampere - Geneve Sveitsi. Rajatuomareina Kenneth Aro, Raine Hakala, Mihkal Laiti, Petri Mäki.
  • 26.10.2007 Challenge Cup Isku-Volley Tampere – Granada Espanja. Rajatuomareina Raine Hakala, Sari Kolehmainen, Jari Santala, Rami Uurainen.
  • 10/2007 Riga, Latvia. Miesten Challenger Cup (LAT – POL), Sari Kolehmainen.
  • 18.12.2007 Challenge Cup Isku-Volley Tampere – PerPo Rovaniemi. Rajatuomareina Anne Lahti, Mihkal Laiti, Petri Mäki, Jori Sundell. 
  • 12/2007 Suomen Cup, naiset. Finaaliottelu Viesti-Eura, Sari Kolehmainen parinaan Helena Tenhola.
  • BMV Beach Volley Tourilla 2007 erotuomareina Tapio Alanen, Raine Hakala, Anne Lahti, Seppo Mutkala ja Marko Oravainen. SM-finaalissa 23-24.8.2007 Helsingissä tuomarina Seppo Mutkala, rajalla Anne Lahti.
  • 14-19.8.2007 Swatc FIVB World Tour Marienham tuomaroimassa Seppo Mutkala. Rajatuomareina Tapio Alanen, Raine Hakala ja Anne Lahti (finaalissa).   
  • Lentopalloliiton sarjat.
  • Lounaisen alueen sarjat.
  • Nuorten ja veteraanien erinäisissä turnauksissa.
  • Naisten 22-vuotiaiden SM-lopputurnaus 14-15.4.2007, järjestäjänä LP Kangasala.
  • Ay Beach Volley- turnaus 30.6-1.7.2007, Ylöjärvi.
  • Ryhtiturnaus 8.9.2007, Ylöjärvi.

 
Muut asiat

Johtokunta esittää vuosikokoukselle palkittavaksi kerhon tunnustuspalkinnoilla seuraavat:

  • Rehdein seurajoukkue: Pirkkalan Viri
  • Kehityskykyisin erotuomari: Raine Hakala
  • Touhumalja: Raine Hakala
  • Martti Tiaisen nimeä kantava kiertopalkinnon ”vuoden erotuomariteko” saajaksi Martti Tiainen on nimennyt Arto Muron.

 

Tampereella 28.1.2008


Hämeen lentopalloerotuomarit ry

Johtokunta

       

 
 © 2006 Hämeen Lentopalloerotuomarit ry SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu